Kuuluu kk-veloituspakettiin
Tanssiurheilun jatkokurssilla opitaan vakio- ja latinalaistanssien E-taitotason kuvioita ja tekniikkaa. Ryhmä antaa valmiudet kilpailemiseen, mutta siihen voi osallistua myös harrastusmielessä. Siirtymävaiheessa voi käydä myös useammassa ryhmissä.
Yhteenveto: Aikuisten tanssiurheilun E-ryhmä
Kenelle: Nuorille, aikuisille, senioreille
Taitotaso: Ryhmään osallistuvien tulisi olla suorittanut kilpatanssin jatkokurssin tai omata vastaavat taitotasot
Kuvaus: Opetettavat tanssit ovat hidas valssi, tango, quickstep, samba, cha cha ja jive. Lisäksi saatetaan ottaa foxtrottia ja wienin valssia. Ryhmässä opetetaan kyseisten tanssien perustekniikkaa, kuvioita, vartalonhallintaa ja koordinaatiota. Pari on hyvä olla, mutta voi osallistua myös yksin. Tavoitteena on saada valmiudet kilpailemiseen. Kevyt sisäliikuntaan sopiva vaatetus on suositeltava. Jalkaan mukavat sisäkengät tai tanssikengät, jotka eivät jätä jälkiä lattiaan.
Ohjelma:
Milloin: Torstaisin klo 19:15-20:15
Hinta erikseen otettuna:
195€
Huomattavaa: Kursseille ilmoittautuminen on sitova ja maksuja ei palauteta. Lasku lähetetään heti ilmoittautumisen yhteydessä.
Pitkän sairauden vuoksi keskeytyneestä kurssista voi anoa seuran johtokunnalta hyvitystä, joka annetaan lahjakorttina käytettäväksi Cavalierin tuleville kursseille. Jokainen hyvitys käsitellään ja päätetään erikseen.
Kursseille voi tulla kerran tutustumaan ilman ilmoittautumista. Tutustuminen tulee tehdä ennen sitovaa ilmoittautumista.